Eloa vanhassa hirsitalossa maalla, talon ja pihan laittoa sekä lapsiperheen jokapäiväistä elämää

maanantai 19. joulukuuta 2016

Hei meillä leivotaan!

Koska meillä on joululoma, päätin tehdä jouluruoista ja -leipomuksista suuren osan itse.
Laatikot on tehty aiemmin valmissurvoksesta, mutta en antanut itselleni periksi vaan väänsin ne alusta asti itse. (piruilin, että ensi vuonna kasvatan juureksetkin itse) Meillä syödään siis jouluna, porkkana-, lanttu, imellettyä peruna- ja bataattilaatikkoa. Raakapakastin kaikki, koska haluan paistaa ne (itsepäisenä) aattona leivinuunissa. 




 Pipareita leivottu joulun alla x15 varmaankin. Aina ne vaan häviävät parempiin suihin...


Sydänsurujen kakku. Aina yhtä hyvää. Näitä on lähtenyt maailmalle joulukukkien sijasta.




Pitihän leivinuunia testikäyttää ja mitata lämpötiloja, joten yhtenä iltana tekaisin joululimput. Ja ai että miten hyviä tulikin, en tiedä johtuiko sitten leivinuunista vai aloittelijan tuurista ;) 
Näitäkin lähtee joulukukkien sijaan tutuille ja täytyy omaankin joulupöytään vielä tehdä.


 Ja joulukarkkeja tottakai! Rocky roadeja sekä suklaafudgeja. On vaan tainnut mennä enemmän leipurin suuhun kuin kenelläkään vietäviksi :)

Ei ole enää montaa yötä jouluun! Näiden kalenterien avaamisessa menee aamuisin tovi...

Vielä on lahjahankintoja ynnä muita tekemättä, mutta eiköhän ne viikon aikana hoidu. Lauantaina ollaankin sitten taas meillä isommalla porukalla ja odotellaan pukkia!

*Rauhaisaa joulunaikaa!*

lauantai 10. joulukuuta 2016

Piparitalo

En ole ikinä tehnyt itse piparkakkutaloa. Tänä vuonna halusin tehdä. 
Sen enempää treenaamatta otin ehkä vähän haastavan kohteen, minkäs muun kuin oman talon.
Minua on aina kiehtonut kaikki pienoismallit, joten pitihän tätäkin kokeilla!


 Mallikuva

 Itse piirretyt kaavat, ei paljoa mittasuhteita viilailtu...

 Katto päällä ja seinät pystyssä. Vähän nurkista tuulee, mutta niinhän se tekee oikeastikin.
Ei mennyt tuo mansardikaton tekeminen ihan niin kuin siinä ruotsalaisessa ohjelmassa, mutta ihan hyvä siitä tuli.

Valmis!
 Takaa
Päädystä 

 Kuistia

 Edestä

 Yläpuolelta

 Toinen pääty

Ja valoilla.



Ei huono? Oli ajatuksena tehdä myös talli ja sauna, mutta talosta tuli ehkä hieman suunniteltua suurempi niin jääkööt nuo muut ensi jouluun....
Pojat jo kovasti haluaisivat maistaa, mutta raaskiikohan sitä... :)

Minulla ja pojilla alkoi nyt parin viikon joululoma, tiedossa joulunajan menoja, ruoanlaittoa ja leipomuksia. 
Kohta saa joulu tulla! <3