Eloa vanhassa hirsitalossa maalla, talon ja pihan laittoa sekä lapsiperheen jokapäiväistä elämää

torstai 6. heinäkuuta 2017

Kesäkuu kuvina

Niin se vaan meni johonkin kokonainen kuukausi. Vuoden paras kuukausi, vaikka sää oli tänä(kin) vuonna surkea muutamaa lämmintä päivää lukuunottamatta. Yritettiin silti ottaa ilo irti joka päivästä ja tehdä juttuja, joita voi talven kylminä päivinä muistella ja odottaa seuraavaa kesäkuuta.


 On leivottu. Kun kaapista ei löydy mitään hyvää, täytyy tehdä sitä itse.

 Lapset nauttii, satoi tai paistoi.


Pihaa ikuistettu joka suunnasta.


 Syreenit olivat tänäkin vuonna upeat. Harmi, että niiden kukinta-aika on niin lyhyt. Ihailtavaa riittää meillä kymmeniä metrejä, enempi tuota lilaa, mutta myös hiukan valkoista. Myös likusterisyreeni alkaa nyt vasta kukkia ja se on aivan täynnä kukkia. 

 Niin, terassi! Mainitsinkohan siitä jo aiemmin... Tuollainen pation tapainen tuli talon päätyyn, myöhemmin sen päälle tulee myös pergola. Ihanaa kun on tasainen paikka, mihin sai nuo ulkokalusteet. Laattaa olisin halunnut, mutta kaadon vuoksi se ei talon syrjään onnistunut. Ehkä joskus myöhemmin pihan puolelle sitten... kera paviljongin.
Katsottiin tuota pation paikkaa sillä silmällä, että se tulisi tietenkin mahdollisimman suojaiseen paikkaan. Noh, talon pääty oli keväällä ainoa paikka, johon ei juurikaan tuullut, ja miten kävi. Nyt on tuullut joka päivä niin, että tukka lähtee! Joten se siitä. 

 Lenkkeiltykin todistetusti on... ainakin tämän kerran... :) 

 Herra "olentarkkavaatteistanijavaihdanniitämonestipäivässä" lähdössä kauppaan.
 Omasta maasta.


 Pojat kävivät heittämässä talviturkitkin miehen siskon perheen mökillä. Yksi niistä lämpimistä päivistä kun oli.


 Viime vuonna jäivät unikot kukkimatta kun minä vetelin ne maasta luullen niitä rikkaruohoiksi... :) Nyt kukkivat hienosti!




 Ja ihan ite tein! Oli muka pakko saada portaat tälle tasamaatontille...


Oman maan uudet perunat, voiko parempaa olla?!

"Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä..." Näin toivotaan. Nyt on 4 veen sekä poikien yhteisten kaverisynttärien suunnittelu kuumimmillaan. Kivaa touhua toi juhlien suunnittelu, kun vaan vois pitää juhlia vaikka joka viikko... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti