Eloa vanhassa hirsitalossa maalla, talon ja pihan laittoa sekä lapsiperheen jokapäiväistä elämää

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Mattopyykkimaisemia

Viime sunnuntaina oli pakko lähteä mattopyykille kun ei sitä usko, että nämä ilmat vaan jatkuu ja jatkuu.
Mulla on täällä ihan tossa kivenheiton matkan päässä pieni matonpesupaikka.
Se on kylän vanhan puukoulun takapihalla. Koulu ei ole vuosikymmeniin ollut enää toiminnassa, mutta paikallinen kyläyhdistys on sitä reerannut.
Olisivatpa nykykoulutkin puusta tehtyjä eikä noita kamalia kivilinnoja...










Olisi ihana omistaa tuollainen vanha koulu, mutta todellisuus tulisi vastaan viimeistään asuinkustannuksien kohdalla, neliöitä tuossakin riittää.

Illalla käytiin vielä iltauinnilla pappan paljussa ja syötiin vohveleita iltapalaksi.


Nyt onkin oikea toimintaviikko menossa. On vähän Kuralan kylämäkeä, valokuvausta, Ikeaa,   Muumimaailmaa ja rippijuhlaa. Ei käy aika meillä pitkäksi! :)

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kesä ♡

On se kesä vaan ihmisen parasta aikaa. Varsinkin nyt kun voi olla kotona eikä töissä.
Käytiin eilen yhden osuuspankin aivan ihanassa uimapaikassa meren rannalla. Vesikin oli kuin keitettyä, todisteena se, että minäkin uskallauduin uimaan! Eikä muuten ollut vielä sinilevää.
Pojat tykkäs, isi tykkäs ja äiti tykkäs.
Ja helle jatkuu, nyt ei valiteta vaan painutaan pihalle keräämään d-vitamiinia! Talvella ehtii taas sitten marista kylmää ja märkää ja tylsää ja...














sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Ei vauva enään...

Mun vauvasta tuli tänään taapero kun Aarre täytti vuoden! *nyyh*
Vaikka onhan hän vielä ihan vauva paitsi paperilla.
Mukana juhlimassa iso joukko sukulaisia ja ystäviä ja huomenna kekkerit vielä jatkuu!
Ja mitkä ilmat, ukkosta tosin ja sähkötkin lähti reiluksi tunniksi. Juuri ennen saatiin kahvit sentään juotua...









Late-lammaskakku valkosuklaa-mustikkatäytteellä


Ne on traktoreita, ei ykkösiä... :)






Aarre kiittää ja kumartaa!

Pakko lisätä loppuun eilisillan upea auringonlasku rajun ukkoskuuron jälkeen. (Nyt onkin niin sumuista ettei montaakymmentä metriä eteenpäin näe..)



sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Uutissii Turust...

Meille ei ainakaan tällä hetkellä sanomalehtiä tule vaikka niitä niin kiva olisikin viikonloppuisin aamukaffen kanssa lukea.
Mutta tänne oli jätetty nippu vanhoja lehtiä, joten ne saivat korvata puuttuvan Turkkarin.






Enkä nyt tarkoittanut mitään viime vuoden vanhoja lehtiä vaan wanhoja, vuodelta 1943, vaikka näiden julkaisusta ei ole vasta kuin rapiat 70 vuotta, ovat ne aika erilaisia verrattuina tämän päivän lehteen.
Ja mielenkiintoisia tällaiselle vanhaan tavaraan hurahtaneelle. :)

Mutta missä helle? Ulkona tuulee ja sataa joten taidan hyvillä mielin pyhittää aamun ikkunoiden pesulle! Jee...

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Tällä viikolla...

Ollaan oltu ihan pihalla.
Vihdoinkin ihana kesä!
On uitu, nypitty ja kaivettu pihaa. Tehty puuhommia ja muuta.
Viimeinkin on vaaleansinisen talon avaimet luovutettu uusille omistajilleen ja on sen seurauksena saatu koko kevään kestänyt myynti ja muuttohärdelli päätökseen.
Huoh.




Vielä vaaleansinisen talon kukkia piti anastaa mukaan... :)

Ruusut on sitten kauniita. On täälläkin köynnösruusu, jonka sain tänään esille rikkaruohojen keskeltä.

Ensimmäinen pikkupintaremppakin on tehty, portaikko sai vähän raikkaampaa väriä pintaansa...

Niin paljon parempi! Portaat on muuten tummanruskeat vaikka aika mustilta näyttävätkin.
Seuraavaa remppaa ootellessa...