Eloa vanhassa hirsitalossa maalla, talon ja pihan laittoa sekä lapsiperheen jokapäiväistä elämää

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulu paketissa(ko)..

Ei sentään,
mutta lahjat on jo paketoitu ja tältä ne näyttävät tänä vuonna:



Simppelit paperit ja teipit edullisesti Ikeasta ja pakettikortit omasta päästä, tai siis pahvilaatikosta ne leikkelin. :)


Paketitkin on hyvässä piilossa niinkin hyvässä paikassa kuin eteisen kaapin päällä kasseissa. Tänä vuonna tämä varmaan vielä toimii, mutta tuskinpa myöhemmin...
Pakettien määrä ei ole valtaisa eikä niin ollut tarkoituskaan. Kummilapset, isovanhemmat ja isoisovanhemmat saavat meiltä lahjan. Kuten tietenkin myös omat lapset, heille hankimme kaksi pakettia kummallekin. Lisää tulee kuitenkin mummeilta ja kummeilta riittämiin, eivätkä he vielä juuri mitään odotakkaan eikä haluta heitä sellaisiksi opettaakkaan.


Tällä viikolla oli perhepäivähoidon joulujuhla kirkolla.
Hienon juhlan olivat hoitajat järjestäneet.
Ensin oli pieni jouluinen vaellus kirkon ympäristössä, jonka kohokohtana taisivat olla oikeat lampaat ensimmäisellä rastilla.


Vaelluksen jälkeen laulettiin kirkossa muutama joululaulu, jonka jälkeen tarjolla oli glögit ja piparit sekä perinteinen joulupussi.


Nämä pienet odottavat lunta, jota on tänne eteläänkin nyt jouluksi luvattu! ♡

Tänään on hullunlailla siivottu ja nyt on hyvä olla.
Huomenna leivotaan ja laitetaan ruokia...

Ensi yönnä saattaa kuusikin päästä sisälle poikien nukkuessa, mahtaa olla aamulla huuli pyöreänä kun tulevat alakertaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti