Lupauksistani huolimatta aika ei ole riittänyt blogin kirjoitteluun. Kaikki aika on mennyt töissä ja illat opiskellessa.
Mutta siitä huolimatta kesä tuli! Toukokuu on kyllä vuoden parasta aikaa vaikka ei vielä kesä olekaan, mutta se kesän odotus on se paras fiilis vähän niin kuin jouluna joulun odotus.
Helteitäkin ollaan jo saatu ja piha on herännyt eloon. Joten luvassa pihakuvia toukokuulta.
Tein uuden koristealtaan takapihan perennapenkkiin. Kiviä altaasta puuttuu vieläkin, mutta ympärille kasvaneet kasvit ovat tehneet altaasta juuri sellaisen kuin visioin.
Omin käsin käännetty uusi kasvimaa. Tarkoituksena on laittaa tuohon mansikkaa. Alunperin meinasin koko alueelle, mutta saattaa toiselle puolelle mahtua muutakin. Perunaa meillä ei vielä ole ja perunamaa onkin suunniteltu tuonne kasvilavojen taakse.
Äitienpäivä <3
Kiitollinen alppikärhö. Joitain kukkia kuoli talven jäljiltä, mutta ei mitään suurempia menetyksiä kuitenkaan.
Tästä penkistä kuoli ainakin joitain syysleimuja.
Isäntä teki äitienpäivälahjaksi heinäseipäaidan kun alkuperäiselle aidalle tuli muuta käyttöä...
Omenapuut olivat taas uskomattoman upeita, kauneus vaan on katoavaista.
Meille on tullut myös uusia mukavia kesäasukkaita sekä perheenlisäystäkin on suotu, mutta teen näistä ihan oman postauksen. :)
Nyt alkaa opiskelukiireet hetkeksi hellittää ja työtkin uudessa paikassa alkavat asettua aloilleen. Kesälomakin on ihan nurkan takana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti