Eloa vanhassa hirsitalossa maalla, talon ja pihan laittoa sekä lapsiperheen jokapäiväistä elämää

maanantai 19. lokakuuta 2015

Päivä pääkaupungissa

Järjestettiin pojille yllätyspäivä Helsingissä.
Junaan menon tiesivät kun emme osanneet siitä hiljaakaan olla. Ja taas laskettiin tarkkaan päiviä, että koska sinne junaan oikein päästään!



Loistojuttu tuo lasten leikkipaikka! :)

Pasilan asemalla jäätiin pois ja käveltiin ylläripaikkaan eli Sea Lifeen. Hait ja muutkin kalat ovat tällä hetkellä aika in!





Paljon oli nähtävää, mutta vilkkaat pikkupojat tuntien paljon myös jäi nähtävää...
Koko ajan sai silmät olla selässäkin ettei varsinkaan pienempi päässyt häviämään.



Lintsilläkin tuli varsin koleasta säästä huolimatta kierreltyä. Onni oli ihan täpinöissään päästessään huvipuistoon, mutta varsin arkana poikana ei moneenkaan laitteeseen todellisuudessa uskaltaisi...
Noita autojakin halusi ajaa, ajelun jäädessä noin puoleen minuuttiin... Mutta pääasia, että pääsi kokeilemaan. 
Lapsen ilo ja onni on parasta maailmassa! <3



Taas jatkettiin jalkapatikalla. Varmaankin olisi vaikka ratikalla päässyt, mutta pakko myöntää, että äiti ei osaisi niitä edes käyttää... :/
Mutta hyvin jaksettiin kävellä vaikka nälkä oli jo kova.



Pojat pääsivät varmaan ensimmäistä kertaa elämässään syömään muualle kuin Heselle. Mentiin sen kummempia suunnittelematta Rossoon. Ja liian hienoa taisi ravintolaruoka ollakkin, lihapullatkin maistu kuulemma pahalta. (Äitin mielestä kuitenkin tosi hyviä!) Mutta elihän sitä ranskalaisilla ja ketsupillakin...


Äiteen ja iskän sapuskat oli hyviä!


Ja jälkkärijätskiä tietty!


Väsyneet matkalaiset kotona potslojo porstuan permannolla.

Kiva, joskin hyvin uuvuttava reissu. Ja kaikilla oli tosi mukavaa.
Jospa vaikka kesämmällä uusiksi niin ehkä tarkenee... :)

2 kommenttia:

  1. Teillä oli varmaan ikimuistoinen retkipäivä ihanaa♥
    Rutistukset teille kaikille♥me olimme kaksi kuukautta papparaisen
    Kanssa mökillä ja olimme kuin Paratiisissa. Marjoja on kaksi pakastinta kotona täynnä ja lapsille jaettu♥

    VastaaPoista
  2. Teillä oli varmaan ikimuistoinen retkipäivä ihanaa♥
    Rutistukset teille kaikille♥me olimme kaksi kuukautta papparaisen
    Kanssa mökillä ja olimme kuin Paratiisissa. Marjoja on kaksi pakastinta kotona täynnä ja lapsille jaettu♥

    VastaaPoista